täydellinen ympyrä kuva kannesta

Täällä tapahtuu! – taidelainaamoterveisiä


Lokakuu oli kiireistä aikaa taidelainaamossa. Kuun alussa Tampereen Taiteilijaseuran Taidelainaamo esittäytyi kolmena päivänä ASTA Koti -messuilla ja kuun puolessa välissä seuramme järjesti valtakunnalliset Taidelainaamopäivät taidelainaamoiden henkilökunnalle, taiteilijoille ja muille taidelainaamotoiminnasta kiinnostuneille. Molemmat tapahtumat onnistuivat yli odotusten.

ASTA Koti -messuilla olimme jo kolmatta kertaa, tällä kertaa sisustusalan toimijoiden kanssa samassa hallissa. Aikaisemmin messuosastomme sijaitsi keräilijöiden hallissa. Toki tuolloinkin tavoitimme paljon uusia asiakkaita, mutta sisustajien hallissa pyörineet messukävijät olivat selkeästi kiinnostuneempia juuri nykytaiteesta.

Taidelainauksen idea ilahdutti ja herätti paljon kiinnostusta. Liikkeellä oli paljon nuoria pareja ja lapsiperheitä, joilla tuntui olevan erityisen paljon tyhjää seinää ja tarvetta taiteelle. Kaiken kaikkiaan messuilla kävi 15 630 henkeä.

Suuri kiinnostus näkyi myös myyntiluvuissa. Otimme messuille mukaan lainaamosta parikymmentä uusinta teosta, lisäksi mukana olleet viisi seuran taiteilijaa toivat omia töitään. Kun mukaan lasketaan kaikki ostot, lainat ja muutama varaus sekä messujen poikimat kaksi teoslainaa heti seuraavana maanantaina, saadaan saldoksi 19 teosta. Edistystä! Ensimmäisillä messuilla myyntisaldo oli viisi teosta.

Monet kysyivät jälleen, voiko taidelainaamon teoksia nähdä netissä. Asiakkaista on mukava selailla taideteoksia kotikoneiltaan. Niinpä olikin mukava päästä katsomaan Taidelainaamopäivillä demoversiota taidelainaamoiden verkkokaupasta. Tampereen, Oulun ja Helsingin taidelainaamoiden sekä Taidemaalariliiton yhteinen verkkokauppaprojekti etenee ja lähiaikoina saamme käyttöön verkkokaupan koeversion myös Tampereen Taidelainaamoon.

Laadukkaan ja monipuolisen nettigallerian ja myöhemmin verkkokaupan ylläpito vaatii myös taiteilijoilta enemmän aktiivisuutta kuin aikaisemmin. Teoskuvien ottamisen vaiva kuitenkin kannattaa: mitä monipuolisempi ja laajempi nettigallerian valikoima on, sitä monipuolisempi ja laajempi on myös asiakaskunta. Laajasta asiakaskunnasta saadaan vakituisia asiakkaita, kun palvelu pelaa ja netissä olevat teokset pystytään toimittamaan asiakkaille vaivattomasti ja varmuudella.

Verkkokaupan käyttöönotto tulee olemaan suuri ponnistus, johon tarvitaan myös taiteilijoiden aktiivisuutta. Mitä enemmän taiteilijat toimittavat digitaalisia kuvia lainattavissa olevista teoksistaan, sitä nopeammin saamme verkkokaupan toimimaan, aluksi demoversiona taidelainaamossa ja myöhemmin kaikille avoimena netissä.

Tampereen Taiteilijaseuran järjestämille Taidelainaamopäiville osallistui Täällä tapahtuu! – taidelainaamoterveisiä noin 50 henkeä. Edustettuna oli noin 20 eri taidelainaamoa ympäri Suomen. Kaksipäiväisessä tapahtumassa käsiteltiin kolmea pääteemaa: taiteen yritysmyyntiä, verkkopalveluita, mm. edellä mainittua verkkokauppaprojektia sekä markkinointia.

Ensimmäisenä päivänä perehdyttiin taiteen yritysmyyntiin eri näkökulmista. Seuraavan päivän aamu aloitettiin kokemuksien jakamisella taidelainaamotoiminnasta. Päivää jatkettiin markkinoinnilla asiakasnäkökulmasta ja myöhemmin ideoitiin taidelainaamon markkinointia hieman itsekin. Päivän aikana saatiin tietoa myös hakukoneoptimoinnista sekä sopimusmalleista. Kaikki päivien aikana jaettu materiaali on saatavilla ART360-hankkeen verkkosivuilta osoitteesta: www.art360.fi/koulutukset. Kannattaa tutustua! Taidelainaamopäivät päättyivät rennosti illanistujaisiin Taidekeskus Mältinrannassa. Kommenttien perusteella kotiin lähdettiin Tampereelta tyytyväisin mielin.


Teksti: Katri Heinänen, taidelainaamokoordinaattori