täydellinen ympyrä kuva kannesta

Peripheral Visions
Taiteilijaseuran näyttely Prahassa


Prahan linna on 800-luvulta ja siitä katsotaan varsinaisen kaupungin kehittyneen. Prahan rinnalla 90- vuotias Taiteilijaseura on nuori verso. Voiko vanhan kaupungin ja seuramme näyttelyn välille syntyä jokin yhteys vai onko kaikki vain kesäistä seikkailua?

Kun ripustus alkoi, osa meistä huokaisi, että meillä on töitä liian vähän mukana. Kun ripustus eteni, moni ihmetteli

Tuokko ja Lind
Kirsti Tuokon teosta Minor public Heads ripustavat tekijä ja Elina Lind.
minne kaikki teokset tulevat mahtumaan. Palac Adrian toisessa kerroksessa sijaitseva Galleria Kritiku on kuin suuri kaari, joka jakaantuu seiniä rytmittäviin lohkoihin. Ripustamaan saapuneiden seuralaisten toimeen tarttuvasta asenteesta johtuen jokainen työ löysi lopulta paikkansa. Oli ilo seurata, miten ripustuksen edetessä galleristimme Vlasta Ciháková-Noshiro luotti tehtävän käsiimme.

Moni tamperelaisista taiteilijoista on käynyt Prahassa Pirkanmaan taidetoimikunnan residenssiasunnossa. Itselleni kerta oli kolmas. Tämä kerta oli ammatillisesti antoisin, sillä muilla matkoilla en ole pystyttänyt näyttelyä tai keskustellut galleristin kanssa.

Taiteilijan Prahaa eivät tee yksin vanhat rakennukset vaan vastassa olevat ihmiset. Taiteilijaseuraakaan eivät tee vuodet vaan sen jäsenet. Tunsin vilpittömästi, että meillä oli hyvä yhteys paikallisiin työtovereihimme. On hyvä, että saamme ottaa heidät vastaan Tampereella myöhemmin pidettävää vaihtonäyttelyä rakentaessa. Voimme jatkaa keskustelua siitä mihin jäimme, vaikkapa tamperelaisesta jugendista.

Näyttelyssä olivat mukana Tuula Alajoki, Mari Järventausta, Soile Jääskeläinen, Jenni Lahtinen, Virve Lilja, Elina Lind, Hannamari Matikainen, Hanneriina Moisseinen, Johanna Pihlajamaa, Kati Roover, Satu Syrjänen ja Kirsti Tuokko.

Teksti: Elina Lind joka osaltaan
kiittää näyttelyn kaikkia voimia