Työskennellessään taiteilija ei voi ajatella myyntiä, markkinointia eikä toimeentulon mahdollistavaa voittomarginaalia. Muuten ei syntyisi sitä rehellistä ja tinkimätöntä taideteosta, johon hän toiminnassaan pyrkii. Taiteilija ei ole yrittäjä eikä kuvataide ole tuote. Taide ei yksinkertaisesti ole tuotteistettavissa. Tämä on se pääasia, mikä täytyy taiteesta ja taiteilijoista puhuttaessa muistaa etenkin silloin, kun taiteilijoita koskevia lakiuudistuksia tehdään.
Luovuus on Suomen tulevaisuuden elinehto. Jos Suomi haluaa ratsastaa taiteilijoidensa maineella edelleenkin, on taiteilijoiden aseman parantamiseen paneuduttava huolella. Kuvataiteilijat ovat maamme ammattikuntien joukossa lainsuojaton paarialuokka, jonka ominaislaatua ei lainsäädännössä ole huomioitu, vaan taiteilijoihin “sovelletaan” milloin mitäkin pykälää, joka on luotu jotain toista työntekijäryhmää varten. Kuvataiteilijoita koskevien erityislakien mahdottomuutta on perusteltu ammattiryhmän pienuudella, mutta kuten toimittajamme toisaalla tässä lehdessä toteaa, erityislaki on saatu aikaan vielä pienemmällekin erityisryhmälle. Hän tarkoittaa kansaedustajien eläkelakia.
Taiteilijoilta edellytetään taikurimaista muuntautumista roolista toiseen. Markkinointia, mainontaa, lobbausta ja mediaseksikkyyttä, kirjanpitoa, budjetinlaadintaa ja myyntiä - kaikki pitäisi hallita. Samaan aikaan taiteilijan tulisi pystyä tekemään mitä tahansa työtä hankkiakseen elantonsa.
Seuraamuksista kirjoittaa Pirjetta Brander Taiteilija-lehdessä 2/04 näin: “Viitisen vuotta sitten, vuonna 1999, läpikävin hermoromahduksen. Muistan elävästi, kuinka psykiatrini aikani tilitettyäni kartoitti ja summasi tilanteeni: “Olet siis yrittänyt samanaikaisesti tehdä taidetta, järjestää näyttelyitä, opiskella, opettaa ja hoitaa pientä lasta”, hän totesi ällistyneenä. “En ole ainoastaan yrittänyt, olen tehnyt tuon kaiken”, vastasin kuin tunnollinen työn orja ainakin. -- Ongelma olikin siinä, etten jaksanut enempää.”
Käsittelemme tässä numerossa sitä pykäläviidakkoa, jossa taiteilijan tulisi osata vallitsevissa olosuhteissa suunnistaa. Artikkelimme ovat syntyneet yhteistyössä Tampereen verotoimiston, Kelan ja Työvoimatoimiston henkilökunnan kanssa.
Tämänkertainen toimittajamme Risto Haapsaari valottaa myös EU-käytäntöjä taiteilijan ammattikuvan kannalta. Kotoiset markkinamme eivät pysty elättämään tänne koulutettua kuvataiteilijamäärää ja koko ajan valmistuu yhä enemmän taiteen tekijöitä. Samanaikaisesti kuvataiteilijoiden taloudellinen asema on tutkimusten mukaan entisestään huonontunut. Parempi vaihtoehto on opetella viemään taidettamme nykyistä laajemmille markkinoille kuin ajaa taiteilijat pois Suomesta.
Eikä sovi tässäkään unohtaa, että %-periaatteen noudattaminen rakentamisessa voisi ratkaista melkein koko kuvataiteilijoiden toimeentulo-ongelman!
Korkeallakin taholla saatetaan suhtautua vähän penseästi järjestötaiteilijoihin, jotka vaikuttavat alansa etujärjestöissä. Onko siis asiatonta, että kuvataiteilijat ajavat omia etujaan muiden työntekijöiden tapaan? Saattaa niin olla kuvantekijöiden itsensäkin mielestä, koska kokouksiin ei vaivauduta. Kuvataiteilijoiden asema ei kuitenkaan parane eivätkä ongelmat katoa ilman, että me itse hoidamme ne pois päiväjärjestyksestä. Näin tekevät muidenkin ammattien edustajat.
Marja-Liisa Torniainen,
päätoimittaja,
Suomen Pohjoismaisen Taideliiton puheenjohtaja