täydellinen ympyrä kuva kannesta

Taiteilijaseuran kuulumisia


Tanskanmaa kutsuu

Tampereen Taiteilijaseuran taiteilijavaihtoon Odenseen lähtee 32-vuotias Hannamari Matikainen, joka viime vuonna valmistui kuvataiteilijaksi TAMK:ista. Hän tekee grafiikkaa muun muassa vanhoista leluista ja tekstiileistä. Matikainen on monille taidetarvikkeita ostaville tuttu myös Arteljeen myyjänä.


Työmaa-alue

Taidekeskus Mältinrannan takaosan saneeraus jatkuu. Näyttelyt ovat kuitenkin esillä normaalisti. Työ valmistunee kesän lopulla, jolloin Taidekeskuksen yhteyteen valmistuu grafiikan pajan laajennusosa, metallityöpaja, monumenttiateljee ja keramiikkatyötila. Tilat pyritään varustamaan käyttökuntoon syksyllä. Loppuvuodesta tiloja käytettäneen jo täydellä teholla. Uusien tilojen myötä Taidekeskus tulee tarjoamaan aiempaa enemmän kursseja ja työpajoja.


Kiitos, Gunnar, elämäntyöstäsi

Suomalaisessa kuvataidekentässä Gunnar Pohjola oli suuri yksinäinen, joka ei unohtanut omia juuriaan. Elämän monimutkaisuus ja riittämättömyyden tunne kasvavat hänen teoksissaan inhimilliseksi julistukseksi.

Rehellisyys, surumielisyys, leikillisyys ja nöyryys ovat Pohjolan luonteenpiirteitä. Jotakin perin suomalaista ja samalla universaalia jää meille muistoksi ”Amurin pojasta”, joka tunsi elävänsä kuviensa kautta. Tamperelaisen kuvataiteen historiassa Gunnar Pohjola on aivan oma kertomuksensa. Tampereen Taiteilijaseura on menettänyt yhden arvostetuimmista jäsenistään. Kuolemaansa saakka aktiivisesti ja intohimoisesti työskennellyt taiteilija jätti korvaamattoman paikan Tampereen kuvataide-elämään.

Kirsti Melartin

Gunnar Pohjola
25.12.1927 - 27.2.2008
taidemaalari, graafikko ja taiteilijaprofessori.