Valta, virkavalta ja virkattu poliisiauto (jatkuu)

Poliisia pidetään usein imagoansa tarkoin varjelevana, sulkeutuneena ja varautuneena instituutiona. Tampereen liikkuva poliisi on kuitenkin ollut alusta lähtien aktiivisesti ja innostuneesti mukana Kaija Papun projektissa. Ennakkoluuloja tai epäilyjä hän ei ole poliisin taholta kohdannut.
– Poliisilla on koko ajan ollut mukava ja kannustava asenne. Olen saanut myös apua auton mittaamisessa ja muissa käytännön asioissa. Kukaan ei ole kysellyt mahdollisia sisällöllisiä tarkoitusperiäni. Lähinnä poliisi on naureskellut ja pitänyt minua hulluna ja ihmetellyt projektin työläyttä.

Kaija Papun työssä kohtaavat käsityö ja taide. Virkkausta on perinteisesti pidetty naisten elämänpiiriin liittyvänä alueena. Kulttuurisesti käsitöitä ei ole aina edes mielletty taiteeksi, vaan niiden käytännöllinen funktio on ohittanut esteettisen näkökulman. Virkkaaminen ja kutominen ovat Papulle melko uusia taiteen tekemisen menetelmiä, vaikka hän onkin tehnyt käsitöitä pienestä pitäen.

Vaahtomuovin veistämistä. Vaahtomuovia lisätään aina yksi 15 cm paksuinen kerros.

– Minusta tuntuu, että olen osannut virkata ja kutoa niin kauan kuin muistan. Opin virkkaamaan jo ennen kouluikää, ja varsinkin ala- ja yläasteella tein tosi paljon käsitöitä. Käsityöt jäivät sitten vuosikausiksi, kunnes Aino Louhi pyysi muutama vuosi sitten, että opettaisin hänet kutomaan. Ja siinä opettaessa rakastuin uudestaan kutomiseen ja käsitöihin yleensä. Lankojen kanssa voi myös kokeilla erilaisia värejä ja väriyhdistelmiä, mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat. Jatkossa toivoisin, että voisin tehdä yhteistyötä vaikkapa Mummon Kammarin kanssa. Näin projektiin tulisi myös yhteisöllinen näkökulma, kun tekisin mummojen kanssa yhdessä vaikkapa poliisiauton tuulilaseja, jotka ovat aika suoraa virkkausta, naurahtaa Kaija Papu.

Kaija Papu kuvailee itseään taiteilijana ahkeraksi ja päämäärätietoiseksi. Hänen mukaansa monet muutkin nuoremman polven kuvataiteilijat suhtautuvat taiteentekoon ammattimaisesti.

– Oman sukupolveni taiteilijat ovat pelottomia ja ahkeria. Ehkä meillä on myös enemmän ambitioita ja halua keskittyä sisältöihin. Monet taiteilijakollegani puurtavat ja tekevät pitkää päivää. Samalla on halu pitää hauskaa ja tehdä kivoja asioita. Olennaista ei ole, myykö työ vai ei - tärkeää on, että on mahdollista toteuttaa ideoita ja herättää katsojissa ajatuksia. Taiteilijan työ on minulle ensijaisesti ammatti. Se on kokopäivätyötä ja tunnen siitä ammattiylpeyttä. Sanonkin aina että ”menen töihin” tai ”tulen töistä”. Romanttisen boheemitaiteilijamyytin aika on ohi, se asenne ei vie mihinkään. Nykytaiteilijan on oltava kurinalainen ja päättäväinen. Jos haluaa menestyä, on tehtävä tosissaan töitä.

Nykyään nuorelta taiteilijalta odotetaan suuntautumista ulkomaille. Kaija Papu onkin lähdössä keväällä New Yorkiin, jossa hän aikoo tutustua paikallisiin gallerioihin. Kansainvälisen uran luominen kiinnostaa Papua, mutta samallahän pohtii kansainvälisyyden perimmäistä tarkoitusta.

– Joskus tuntuu, että halu ja pyrkimys ulkomaille on jotenkin ulkoa opittua. Yleisesti on siisti juttu tähdätä ulkomaille, mutta onko kansainvälisyys lopulta itseisarvo? En voisi oikeastaan työskennellä missään muussa maassa kuin Suomessa. Läheiseni ja ystäväni, koko turvaverkkoni on täällä Tampereella. Mutta ei minulla toisaalta olisi mitään sitäkään vastaan, että töitäni olisi esillä ulkomailla, Kaija Papu toteaa.

Aluksi muotoilen vaahtomuovia veitsellä, jonka jälkeen hion pinnan sileäksi

Teksti: Kai Kivijärvi