Tampereen taidemuseon uusi johtaja Janne Sirén (34) haluaa avata taiteen ja museon vuorovaikutteisille keskusteluille.
“Olen johtajana ihmisiä yhdistävä tekijä.
Toimin eräänlaisena lähettimenä tai viestintävälineenä, joka luo linkkejä museon ja ympäröivän yhteiskunnan välille.”
|
| “Tästä eteenpäin Tampereen Taitelijaseuran jäsenet pääsevät voimassaolevalla jäsenkortilla ilmaiseksi Tampereen taidemuseon näyttelyihin.” |
Filosofian tohtori Janne Sirénin virallinen sukunimi Gallen-Kallela-Sirén kalskahtaa komealle. Hän todella on Akseli Gallen-Kallelan lapsenlapsenlapsi, mutta työssään ja elämässään hän on Sirén, joka eli, opiskeli ja työskenteli 21 vuotta ulkomailla ennen Tampereelle tuloaan.
Hän oli 13-vuotias, kun työt veivät perheen Sveitsiin. Viisi vuotta myöhemmin hän lähti opiskelemaan egyptologiaa Upsalan yliopistoon, mutta jo seuraavana vuonna, 1989, opiskelukaupungiksi muuttui Worcester USA:ssa lähellä Bostonia. Vuonna 1993 hän lähti filosofian kandidaatin paperit taskussaan jatkamaan opiskeluitaan taidehistorian parissa New Yorkin yliopiston Institute of Fine Arts -laitokseen, jossa kaukainen ja historiallinen sukulainen “tuli vastaan” väitöskirjavaiheessa 90-luvun puolivälin jälkeen.
“Olin tekemässä väitöskirjaani Paul Cézannesta, mutta instituutin professorit ehdottivat minulle aiheeksi Akseli Gallen-Kallelaa ja suomalaisen taiteen kultakautta, koska pystyin lukemaan lähdeaineistoa alkuperäiskielellä. Professorit pitivät harvinaisesta aiheesta, minkä lisäksi muutama luokkatoverini jo työskenteli Cézannen parissa”, Sirén kertoo.
Aiheenvaihdos kannatti, sillä väitöskirja palkittiin laitoksen parhaana väitöskirjana vuonna 2000, jolloin hän jo työskenteli yliopisto-opettajana ja Suomen Lähi-idän instituutin projektikonsulttina Jerusalemissa. Sirén väitteli suomalaisen kuvaamataiteen ja varhaisen nationalismin kohtaamisesta ja yhteen nivoutumisesta vuosina 1880-1900, ja Akseli Gallen-Kallelan halu kansallistunteen tiivistämiseen ilmeni hyvin tämän naturalistisessa tuotannossa ja kalevalaisissa aiheissa. Väitöskirja herätti Otavan kiinnostuksen, ja vuonna 2001 Sirén julkaisi osittain siihen pohjautuvan Akseli Gallen-Kallelan elämäkerran.
“Jos olisin elänyt Suomessa, niin tuskin olisin edes opiskellut taidehistoriaa. Väitöskirjatyössäni minun täytyi olla jatkuvasti tuplakriittinen, jotta säilyttäisin riittävän etäisyyden aiheeseeni. Otavalle kirjoittamassani Akseli Gallen-Kallelan elämäkerrassa lähestyin aihetta kustantajan pyynnöstä kansantajuisesti ja sisällytin tekstiin vain keskeiset lähdeviitteet. Väitöskirjani ja sitä seurannut taiteilijaelämäkerta ovat siis kaksi tyylillisesti, rakenteellisesti ja sisällöllisesti täysin erilaista teosta. Edellinen on akateeminen opinnäyte, kun taas jälkimmäinen on suurelle suomalaiselle yleisölle suunnattu tietokirja.”
Sirén aloitti Taidemuseon johtajana tämän vuoden elokuussa. Neljä vuotta sitä ennen hän ohjasi Jerusalemin heprealaisen yliopiston taidehistorian dosenttina seminaari- ja maisteritöitä alueenaan museologia, moderni taide ja taiteen teoria.
“1800-luvun museaalinen todellisuus pyrki pönkittämään kansakunnan itsetuntoa vallalla olevana museokäsityksenä. Nationalistisia piirteitä esiintyy museolaitoksessa hyvin paljon, mutta ne eivät enää tänä päivänä kuulu länsimaisen museolaitoksen tehtävään. Nyt museon pitää tarjota virikkeitä ja mahdollisuuksia ihmisille, joiden vapaa-aika on rajattu”, Sirén toteaa.
Näitä virikkeitä tulee tarjota, jotta Suomen tulevaisuuden tärkeimmät vientituotteet, luovuus ja luova työ pysyvät maailman huipulla. Tämä on se yhteiskunnan haaste, johon tämän päivän museon tulee Sirénistä vastata. Keinoksi hän näkee mahdollisimman laaja-alaisen ja monipuolisen tarjonnan kuvataidekentän eri ilmiöistä, jolloin hän museonjohtajana ei johda taidetta vaan aukoo ovia, antaa mahdollisuuksia ja pitää yhteyttä kollegoihinsa tuodakseen uusiutumassa olevaan nykymuseoon ääntä ja elämää.
“Kyky ymmärtää toisiamme on yksi tärkeimmistä asioista, mitä koko ihmiskunta tällä hetkellä tarvitsee. Museokäynnin tulee voida tarjota myös yhteiskunnasta erkaantuneille ja muiden inhimillisten ongelmien kanssa kamppaileville kokemuksen siitä, että he ovat osa tätä maailmaa ja yhteiskuntaa.”