Toinen keskustelu: Tuomo Rosenlund ja Arto Nurro
Mitä kansainvälisyys tai kansainvälinen toiminta taiteen kentällä merkitsee teille kuvataiteilijoina?
TR: Kansainvälinen toiminta on ollut minulle aina selviö. Ajattelin jo alun alkaen,
että Eurooppa on toimintaympäristöni. Minulle oli kouluajoista lähtien päivänselvää,
että missään tapauksessa ei kannata ajatella, että ensin pitäisi menestyä Suomessa.
Tietenkin on hyvä, jos kotimaassa saa töitään esille. Mutta jos laskee pelkästään sen varaan,
niin voi käydä huonosti.
|
|
Arto Nurro. Kuva: Kai Kiviranta
|
AN: Me elämme toisenlaisessa maailmassa kuin 1970-luvulla. Eurooppaan on nykyään helppo lähteä. Myös taidekouluissa
on paljon erilaisia vaihtoohjelmia. Vielä 1990-luvulla ei ollut mahdollisuuksia ulkomaanvaihtoihin.
Nykyäänhän oleskelu ulkomailla on ihan luontevaa ja luonnollista. Residenssivierailuni Dûsseldorfissa vuonna
2007 oli opettavainen kokemus. Siellä näki käytännössä, mitä taide-elämä on Dûsseldorfissa ja Saksassa yleensä.
Jos pysyy pelkästään Suomessa, näkökulma kansainväliseen toimintaan jää kapeaksi. Kyllä Suomessakin on hyvä
pitää näyttelyjä, kannukset on tavallaan ansaittava kotimaassa. Eikä ulkomaille niin vain mennä
ilman kontakteja. Jos ei ole kontaktihenkilöä tai suosittelijaa, ei välttämättä tapahdu mitään.
TR: Minulla on ollut vuodesta 2005 lähtien useita näyttelyitä vuodessa ulkomailla – osa yksityisnäyttelyjä, osa
yhteis- tai ryhmänäyttelyjä. Kun olin tehnyt vuoden päätoimisesti kuvataidetta, kävelin Prahassa
yhteen pikkugalleriaan sisään ja saman tien sovimme näyttelystä. Se oli tosi pieni paikka,
ja tällaisia pikkugallerioita, jotka haluavat ottaa vastaan ulkomaisten taiteilijoiden töitä,
löytyy mistä päin maailmaa tahansa. Vaikka tällaisista pienistä gallerioista ei kirjoitettaisi älyttömästi
lehtijuttuja tai edes myytäisi paljon mitään, niissä käy mukavaa paikallista porukkaa ja
siten voi solmia kontakteja. Sen ensimmäisen, vuoden 2005 Prahan näyttelyn jälkeen minulla on
ollut siellä esillä töitä käytännössä joka vuosi. Mutta mitä tasokkaampaan galleriaan haluaa,
sitä vaikeampaa se on.
Miten keskeinen asia kansainvälistyminen teille on?
AN: Ulkomaille tähtääminen on luonnollinen ja mielenkiintoinen vaihtoehto. Ei nykyään voi ajatella,
että tekisi taidetta vain Suomessa.
TR: Suunta on Eurooppaan eikä vain Suomeen. Mutta tärkeintä tietenkin on, että saa omia töitään
esille ja että saa niistä palautetta. Pelkkä kansainvälistyminen ei tuo automaattisesti onnea.
Kun on pitänyt pari näyttelyä ulkomailla ja nähnyt siellä olevan valtavan kilpailun, omat tekemiset asettuvat
oikeisiin mittasuhteisiin. Ei taide määrity automaattisesti hyväksi sillä, että sitä on esillä
ulkomailla, vaikka niin usein ajatellaan.
Mitä maailmalle lähtö vaatii käytännön tasolla ja mitä se edellyttää henkisesti?
TR: Se edellyttää esimerkiksi sitä, että on tehnyt työnsä niin hyvin kuin pystyy ja että pitää töistänsä.
Lisäksi on pystyttävä ottamaan vastaan kritiikkiä. Totta kai pettymykset harmittavat, mutta
omiin töihin pitää luottaa niin paljon, että mahdollisista haukkumisista huolimatta uskoo niihin.
Aktiivisuus, sosiaalisuus ja puheliaisuus helpottavat asioiden etenemistä. Tärkeää on myös löytää
hyvä galleristi ja kuraattori, sillä vasta sitä kautta pääsee varsinaisesti Euroopan markkinoille.
Harvaa nuorta taiteilijaa lähdetään heti koulusta viemään maailmalle. Kansainvälistymisen voi
aloittaa vähän pienemmistäkin piireistä. Minulla on ollut toimintaa kahteen suuntaan: yhtäältä ruohonjuuritason
juttuja Tšekeissä, ja toisaalta Helsingin galleristini onnistui luomaan kontaktin italialaiseen kuraattoriin,
joka innostui töistäni. Hän kierrätti niitä ensin Italiassa ja nyt seuraavaksi Argentiinassa ja
muualla Etelä-Amerikassa. Joskus asiat voivat saada yllättäviä käänteitä.
AN: Residenssivierailu on erittäin hyvä tapa aloittaa kansainvälistyminen ja monella tavalla opettavainen kokemus.
Residensseissä tutustuu ihmisiin ja saa ulkomaalaisia ystäviä. Kannattaa myös yrittää olla sosiaalinen. Ei tarvitse
olla mikään itsensä tyrkyttäjä, mutta pitää uskaltaa puhua ihmisille. Henkilökohtaisten kontaktien luominen on
kaikkein tärkeintä, kotimaassakin. Kasvot muistetaan aina paremmin kuin pelkät työt. Ja olennaista on myös
päättäväisyys. On mietittävä, miten tosissaan haluaa ulkomaille ja miten paljon on valmis tekemään töitä
sen eteen.
TR: Jos sattuu liikkumaan maailmalla sellaisissa paikoissa, joissa on Suomi-instituutti, siellä kannattaa
käydä ja viedä oma portfolio mukaan. Erityisen hyvä tapa on painattaa pieni katalogi töistään ja
itsestään, sillä käyntikortit katoavat helposti. On hyvä, jos voi jättää ihmisille jonkinlaisen muiston itsestään.
Varsinkin jos tällainen vihkonen on hyvin tehty, niin ihmiset mielellään pitävät sen. Kummasti jopa tänä
sähköisenä aikana konkreettinen esine tekee vaikutuksen.
AN: Tuollainen Tuomon mainitsema katalogi on hyvä strategia – se saattaa olla jopa parempi kuin oma kotisivu.
Mutta joka tapauksessa kotisivu pitää olla. Ja siitä kannattaa tehdä hyvä, helppokäyttöinen ja toimiva.
jatkuu seuraavalla sivulla >>
