täydellinen ympyrä kuva kannesta
sivu 1 sivu 2

Love without boundaries


Rajamietteitä

Tampereen Taiteilijaseuran ryhmänäyttelyn ripustuksesta ja avajaisista Prahassa

Love without boundaries -näyttelyn ripustus alkoi maanantaina 18.8. Galerie kritikùssa. Osalle teoksista oli jo haettu paikkaa edellisviikon lopulla, kun Taiteilijaseuran teoskuljetus oli saapunut ja purettu. Aamupäivä meni lähinnä töitä ja tilaa ihmetellessä ja kannellessa milloin mitäkin työtä/teoskuvaa/ripustusohjetta/ työkalua ja etsiessä sille sopivaa leposijaa. Pikkuhiljaa, todella pikkuhiljaa, työt alkoivat jäsentyä kokonaisuudeksi ja asiat loksahdella kohdalleen. Näyttely rakentui ennen kaikkea muutamien suurempikokoisten installaatioiden ja maalausten sijoittelun perusteella, niille kun oli vain tietty määrä mahdollisia sijoituspaikkoja. Asiat etenivät lopulta aika nopeasti ja iltapäivällä alkoivat gallerian työntekijöiden vasarat paukkua ja paikkansa varmistaneet teokset nousivat seinille. Itselleni varasin Marja Patrikaisen ja Anna Hyrkkäsen installaatioiden rakentamisen. Kun on itse maalari, on todella hauskaa rakennella muiden kolmiulotteisia juttuja.

Tiistaina viimeisetkin työt löysivät paikkansa ja lopulta kaikki näytti oikein hyvältä. Saimme mukaan lähes kaikki työt jotka oli lähetetty paikalle. Galerie kritikùn väki oli kaiken kaikkiaan nopeaa ja tehokasta. Tiistaina kävimme myös lounaalla Galerie kritikùn galleristi Vlasta Ciháková-Noshiron ja Pirkanmaan Taidetoimikunnan Armas Ketosen kanssa ja suunnittelimme hiukan tulevaisuutta. Kiinnostusta näyttelyvaihdon jatkoon oli, lisäksi yritämme saada aikaiseksi myös mm. residenssivaihtoa.

Taiteilijamme Prahassa
Prahassa mukana Taina Valkonen, Katja Jokela, Tuomo Rosenlund ja Elina Ruohonen.

Keskiviikko menikin sitten avajaisiin valmistautuessa. Ihmettelin puistossa kolmisen tuntia, mitä tästä kaikesta pitäisi oikein taas sanoa, minulle kun oli varattu pölinävuoro avajaisten alkuun. Eipä se siinä kolmessa tunnissa selvinnyt, mutta kyllä sitä juttua jostain silti riitti. Taisi mennä aika tasan suurlähettilään kanssa, joka toimi näyttelymme virallisena avaajana. Vlasta toimi kapellimestarina koko showlle. Virallisen osuuden päätteeksi Taina Valkonen teki performanssin.

Videokuvaamisen kanssa oli ongelmaa: jonkun piti tulla kuvaamaan, mutta ei sitten tullutkaan, ja kaikki meni mönkään. Homma ratkesi sillä että Galerie kritikùn työntekijä Ales kävi ostamassa tunti ennen avajaisten alkua uuden kameran gallerialle ja vot! Kaikki oli taas kunnossa. Ajankohdan huomioon ottaen avajaisvieraita oli runsaasti: elokuu on kuukausi, jolloin kaikki kynnelle kykenevät ottavat ja häipyvät maaseudulle tai muualle. Vlastakin oli tyytyväinen ja kaikkia hymyilytti. Viiniä meni niin että lopulta täytyi tarjoilla vodkaa.

Teksti: Tuomo Rosenlund
Kirjoittaja tunnetaan Prahassa myös nimellä Tuomo, ystävällinen näyttelyvastaava.

Näyttely järjestettiin Pirkanmaan Taidetoimikunnan tuella.

sivu 1 sivu 2