täydellinen ympyrä kuva kannesta

Taidelainaamot esillä


Tampereen Taiteilijaseuran Taidelainaamo on näkynyt uusissa yhteyksissä. Lainaamoa esiteltiin kesällä Valkeakosken Asuntomessuilla sekä syksyllä Habitare-sisustusmessuilla Helsingissä ja Keräilymessuilla Tampereella.

– Taidelainaamotoiminnalle halutaan saada enemmän julkisuutta. Messuilla käy paljon ihmisiä, joten se on erinomainen tilaisuus esitellä taidelainaamoja ja saada uusia asiakkaita. Taulut ovat myös osa sisustusta, joten taidelainaamo sopii sisustus- ja asuntomessuille, kertoo Tampereen Taiteilijaseuran Taidelainaamon koordinaattori Katri Heinänen.

– Messuilla on tuotu esille sitä, että taidetta voi olla jokaisen kodissa, ja että taiteen hankkiminen ei välttämättä ole kallista. Asuntomessuilla olleista teoksista on tullut kyselyjä ja niitä on lainattu.

Taidemaalari Jari Järnström Habitaressa lainaamojen ateljeepuolella.

Habitaressa messuosasto oli jaettu kahteen tilaan. Toisessa tilassa oli olohuone ja toisessa ateljee, jossa taiteilijoita työskenteli näytösluontoisesti.
– Taiteilijoiden työskentely herätti paljon kiinnostusta. Eräs taiteilija sai kolme muotokuvatilausta viiden tunnin vuoronsa aikana, Heinänen kertoo.

- Messuilla kohdatut ihmiset ovat olleet ilahtuneita taiteen hankinnan helppoudesta. Taidelainaamostahan teoksen voi ostaa korottomalla osamaksulla ja kaupan päälle saa palautusoikeuden, Heinänen jatkaa.

– Ihmiset ovat kiinnostuneita taiteesta, ja sisustusmessuilla he ovat jo valmiiksi visuaalisesti orientoituneita. Habitaressa nykytaidetta ei ollut esillä muilla messuosastoilla, joten taidelainaamot näyttäytyivät uniikkina osastona.

Asuntomessuilla kävi kesällä yli 140000 ihmistä ja Habitaressa viiden päivän aikana reilu 60000 sisustamisesta kiinnostunutta. Habitaressa tehtiin yhteistyötä Helsingin Taiteilijaseuran, Oulun Taiteilijaseuran ja Pohjois-Suomen Taideteollisten suunnittelijoiden sekä AV-arkin ja Taidemaalariliiton kanssa. Yhteistyön taustalla on viime vuonna alkanut ART360-hanke.

– Taidelainaamojen yhteistyötä ei ole aiemmin kauheasti ollut. Nyt on tehty www.taidelainaamot.fi-sivusto, jolle on kerätty suomalaisten taidelainaamojen yhteystietoja. Tilausta yhteistyölle ja yhteismarkkinoille selkeästi on, sillä taidelainaamoilla on vähän resursseja. Tällä tavalla saadaan enemmän näkyvyyttä ilman suuria kustannuksia.

Oulun, Helsingin ja Tampereen taidelainaamot ovat rakentamassa yhteistä nettikauppaa, jonka kautta teoksiin tutustuminen ja niiden hankkiminen käy helpommin kuin ennen.
– Tämä avaa mahdollisuuksia myös niille, joiden omalla asuinpaikkakunnalla ei ole taidelainaamoa, Heinänen huomauttaa.

Teksti: Matti Koistinen


Taidelainaus on taiteen vuokrausta tai ostamista osamaksulla. Maksetut vuokrat hyvitetään ostohinnasta. Korkoja tai muita kuluja ei makseta. Teoksilla on palautusoikeus (jo maksettuja vuokria ei palauteta), joten niihin voi tutustua rauhassa kotona.

Tampereen Taiteilijaseuran Taidelainaamossa on yli 600 teoksen valikoima. Kuukausierä määräytyy teoksen hinnan mukaan. Yleensä se on 10-50 euroa kuussa. Esimerkiksi 900 euron arvoisen teoksen voi hankkia 30 euron erissä, jolloin eriä kertyisi yhteensä 30.

Lisätietoja: www.taidelainaamot.fi
ja Tampereen Taiteilijaseuran Taidelainaamo