IX Mäntän kuvataideviikot 2004
näyttelyluettelo
Mäntän kuvataiteen ystävät ry,
ER-paino, Lievestuore 2004.
Muistan katselleeni melko innottomasti näyttelyluetteloa ensi kerran heinäkuun lopulla. Luetteloa selatessani kuuntelin ystävän innostunutta puhetta siitä, miten ”Sekin työ oli niin hieno, vaikkei se siltä tässä nyt näytäkään” (Saara Ekström ja Thom Vink: Lätäkkö, installaatio, 2004). Onnistuin pääsemään kuvataideviikoille vielä viimeisenkin koululaisryhmän käytyä, varsinaisen aukioloajan jo päätyttyä. (Miksi ihmeessä tämä merkittävä nykytaiteen näyttely muuten suljetaan jo niin varhain kuin elokuun puolessa välissä?)
|
| Saara Ekström ja Thom Vink: Lätäkkö, installaatio, 2004. Kuva s. 21. |
Näyttelyvierailun jälkeen suhde näyttelyjulkaisuun ei ole ollut entisensä. Luettelon kuvat ovat muuttuneet muistelukuviksi, joiden avulla pääsee yhä uudelleen teosten äärellä koettuun tunnetilaan, elämykseen. Mutta tämä ei muuta sitä tosiseikkaa, että näyttelyluettelolla itsellään on luvattoman köyhä visuaalinen yleisilme; taitto ja luettelon kuvien laatu on epätasainen.
Installaatioiksi kasvaneet yhden taiteilijan kokonaisuudet (Martti Jämsä: 12 valokuvaa sarjasta Huutoja ja kuiskauksia, 2004, valokuva alumiinille 45 x 45 cm) olisi voinut painaa luetteloon kokonaisuudessaan. Tai jos sen kuvasivun viereisen elegantin tyhjän sivun, jossa nyt ei ole kuin tekijän nimi ja yksinkertaiset teostiedot, täyttäisi edes tekstillä. Juuri sellaisella A4-selityksellä, jonka Otso Kantokorpi luettelon painotilaa säästelemättömässä esseessään mainitsee. Teksti voisi olla myös kuvaus työstä.
”Keväisellä kokoontumisajolla tai siunaustilaisuuteen menossa olevia motoristeja on kuvattu edestä. Uhkaavana katsojaa lähestyvän joukon moottoripyörien äänet vaihtuvat vähitellen heleä-äänisen kuoron laulamaksi Suvivirreksi ja kuvan raskas ja tummanpuhuva massa muuttuu poutapilvien peittämäksi kesätaivaaksi.”
Kuvaus Aarno Salosmaan teoksesta Air, 2004, dvd-video 5 min 30s.
Tekstiä ei tarvitse pelätä tai nähdä sitä vaillinaisena toisintona kuvasta ja siitä sitten yksinkertaisesti ajatella, että onpa tarpeetonta ja tyhmää. Teksti on tekstiä ja sen saa lukea kuka lystää tai olla lukematta, ei se ketään tee huonommaksi tai tyhmemmäksi. Keneltä se muka on pois ja ennen kaikkea kenellä muulla kuin Kantokorvella olisi kirjoittamisen lupa? Onhan dokumenttikuvakin originaalista teoksesta väärän kokoinen, väärän värinen ja ihan suttuinen. Eivätkö kaikki keinot ole sallittuja, jos nyt ylipäätään halutaan jotakin kertoa, näyttää?
Näyttelyn kuraattorin Kari Kennetin ja toiminnanjohtaja Sampo Linkonevan kirjoituksista voi aavistella näyttelyripustukseen liittyneen kiireen ja vapaaehtoisen talkootyön suuren panoksen. Empaattisuudella voi antaa anteeksi myös huolimattomasti toteutetun luettelon. Mutta hukkaan heitettynä merkitysten esille nostamisen mahdollisuutena sitä ei voi ymmärtää. Itse Mäntän kuvataideviikkojen näyttely kun oli niin hieno. Ei kuvataideviikkojen tarvitse olla suurpiirteisyydessään niin elitistinen ettei sitä voisi jälkeenpäin kavereillekin esitellä muutenkin kuin käsillä selittäen.