Taidejournalismi – mihin on tultu

Esseetyyppisen taidekirjoittamisen aika päivälehdissä on Maila-Katriina Tuomisen mukaan lopullisesti ohi. Esseekritiikkiä kirjoitettiin paljon maailmansotien välisenä aikana ja pitkään sen jälkeenkin.

Einari Vehmas oli keskeinen vaikuttaja perinteisessä esseekritiikissä, jossa analysoitiin yhden tekijän teoksia hyvinkin perusteellisesti. Tuominen muistuttaa, että kulttuurikirjoittaminen voi olla sekä yleisjournalismia että taidekritiikkiä. Parhaimmillaan taidekritiikki voi olla criticism-tyyppistä kirjoittamista, jolloin mukana on myös tieteellinen orientaatio ja teoria. Tällainen kritiikki vaatii kuitenkin tilaa, eikä se nykyjournalismissa näytä olevan mahdollista. Lehdet kilpailevat nykyään uutisilla ja taistelu tilasta kovaa. Toisaalta on edelleen monia aikakauslehtiä - kuten vaikkapa Taide-lehti - joissa perinteinen taidekirjoittaminen elää ja voi hyvin.

- Entiseen aikaan ei ole paluuta. Kritiikkejä toki tehdään yhä, ja puolustan ehdottomasti sitä, että kritiikki on yksi journalismin muodoista. Se pitää hallita hyvin ja se on ammattitaitoisten ihmisten työtä. Pelottavinta nykyisessä kehityssuunnassa on se, että kaikkien ammattikoulutuksen saaneiden journalistien kuvitellaan pystyvän tuottamaan tietoa kaikista mahdollisista asioista. Liian helposti ajatellaan, että toimittajan ei välttämättä tarvitse tuntea taiteen peruskäsitteitä tai tekniikkoja – kaikkea sitä, mikä taideilmaisuun kuuluu. Se on minusta syvää halveksuntaa taidetta ja humanistisia aloja kohtaan. Kriitikon ammatti vaatii laajaa kulttuurintuntemusta, siinä pitää uskaltaa katsoa syvälle ja mennä myös historiaan. Tämä historiattomuuden idea, jota esimerkiksi verkkomaailma tällä hetkellä levittää, on katastrofaalista koko inhimillisen kulttuurin ymmärtämiselle, Tuominen kiteyttää.

Taiteesta kirjoittamisen tapa on Maila- Katriina Tuomisen mukaan muuttunut selvästi kuluneina vuosikymmeninä. Impressionistinen ja pintapuolinen taidejournalismi on lisääntynyt ja samalla mukaan on tullut myös uutisellista ja feature-tyyppistä kirjoittamista, jossa taidetta lähestytään monista eri näkökulmista. Taidemaailmasta tehdään nykyään myös entistä enemmän reportaaseja. Kehityslinja on periaatteessa hyvä, mikäli lukijat saadaan näin kiinnostumaan taiteesta. Toisaalta Tuominen on huolissaan nykyisestä uutistrendistä, jossa taidetta lähestytään vain taloudellisesta näkökulmasta.
- Kulttuuri-uutisoinnissa on käynyt niin, että ihmisten huomio taiteeseen herätetään suurilla luvuilla ja isoilla rahasummilla. Se kääntää asiat täysin päälaelleen. Unohdetaan taiteen perimmäinen merkitys ja näkökulma siirtyy pelkästään markkinamaailmaan. Mielestäni taiteesta voi ja pitää edelleenkin pystyä puhumaan ilman että sitä mitataan määrällä ja rahalla. Olen vakaasti sitä mieltä, että kulttuurilla on yhä paikkansa. Tätä uskoani puoltavat monet eri vaikuttajatahojen kanssa käymäni keskustelut. Kuluneiden vuosien aikana on myös julkaistu useita tutkimuksia siitä, miten suuri merkitys kulttuurilla ja taiteella on ihmisen hyvinvoinnille ja sille inhimillisyydelle mikä meissä on”, Tuominen sanoo.

Reaaliaikaisen uutistarjonnan lisääntyminen internetissä on lopulta varsin uusi ilmiö. Maila-Katriina Tuominen uskoo, että kun internet menettää uutuusarvoaan, lukijoille ei enää riitä, että tieto tarjoillaan lyhyinä fragmentteina. Tuomisen mukaan journalismin tulee kehittyä niin, että ihmiset oppivat lukemaan pidempää tekstiä myös nettijulkaisuista.
- Internetiä käyttämään tottunut sukupolvi ei tulevaisuudessa enää tyydy skandaaliotsikoihin, vaan alkaa vaatia myös asioiden taustoja, tietoa ja faktoja. Ja se tarkoittaa, että verkkolehdissä pitää olla toimittajia, jotka tekevät laatujuttuja. Visuaalisuuden voima kasvaa kaiken aikaa, ja on loppujen lopuksi aika kummallista, miten huonosti nettipuoli ymmärtää visuaalisia taiteita, Tuominen pohdiskelee.

Maila-Katriina Tuomisen työhön ovat 1990-luvulta lähtien kuuluneet kulttuurin lisäksi myös ihmisoikeuskysymykset. Ihmisoikeusaspekti on tuonut kulttuuritoimittajan työhön uuden ulottuvuuden: asioita ei voi enää katsella suppeasta perspektiivistä. Tuomisen mukaan tapamme tulkita maailmaa on vaarallinen. Tiedämme vain siitä, mitä tapahtuu meille tutussa Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa.
- Tällainen maailmankartta on kovin suppea. Se, että suljemme maailman väestöstä pois enemmistön, on todellinen uhka kulttuurille, taiteesta kirjoittamiselle, kritiikille ja koko journalismille. Taide ei voi kehittyä maissa, joissa poljetaan ihmisoikeuksia. Jokaisen kirjoittajan ja taiteentekijän vastuuseen kuuluu tietää ihmisoikeuksien merkitys, Tuominen toteaa.

Eläkkeelle jääminen ei suuresti muuta Maila-Katriina Tuomisen elämää. Hän kertoo jatkavansa entiseen tapaan työskentelemistä kulttuurin, kuvataiteen ja ihmisoikeuskysymysten parissa.
- Itse asiassa en ole tehnyt mitään suunnitelmia, elämä tulee vastaan sellaisena kuin se tulee. Ei tässä suuria muutoksia tapahdu, paitsi että päivittäinen lehtityö on nyt ohi, Tuominen sanoo.

Teksti ja kuva: Kai Kiviranta