täydellinen ympyrä kuva kannesta
sivu 1 sivu 2

Taiteilija kirjailijana - ja kirjallisuuden aiheena


Kirjailijan debyytti

Toisinaan kuvataiteilijuus toimii viittana, joka peittää kirjailijan. Tamperelaisen kirjailijan Vuokko Tolosen Lastenhuoneessa parikymppinen päähenkilö ryhtyy taiteilijaksi laittamalla teoksiaan kahvilan seinälle. Hän kuvailee töitä kilteiksi maisemiksi, jotka eivät säikäyttäisi äitiä.

Debyyttinäyttely saa kuitenkin huomiota, ja valtakriitikko alkaa liehitellä tuoretta taiteilijaa. Kiittävät kritiikit tulvivat maagisen realismin kaltaisia kirjallisuuden termejä.

Näyttelyn jälkeen tyttö sanoo ammatikseen kuvataiteilija. Kuvantekeminen tai kiinnostus taiteeseen ei silti näy hänen elämässään. Hän ei harkitse koulutusta tai muitakaan parikymppiselle taiteilijanalulle tavallisia ratkaisuja.

Lastenhuone tuo esiin, kuinka erilainen tilanne on esikoiskirjaa julkaisevalla ja taiteilijaksi aikovalla tai pidemmällekin ehtineellä kuvataiteilijalla.

Runoa ja valokuvaa

– Kirjailijana saa paljon enemmän julkisuutta, varsinkin päivälehtikritiikkejä, vahvistaa myös Satu Manninen.

Runoilija-valokuvaaja Satu Manninen on pitänyt yksityisnäyttelyn viime vuonna Turussa Suunnitelma B -galleriassa ja osallistunut ryhmänäyttelyihin. Kuvataiteilijana hän ei ole saanut vielä ainoatakaan kritiikkiä, mutta yli 20 lehteä on arvostellut esikoiskokoelman. Pari haastatteluakin on ilmestynyt.

Manninen on mukana myös Mäntän kuvataideviikoilla. Kuvataiteen sijaan siellä on esillä hänen runokokoelmansa Sateeseen unohdettu saari. Se on luettavana mökissä, jossa on Anni Leppälän valokuvia.

– Omat valokuvani ovat yleensä aika maalauksellisia ja epätarkkoja, Manninen kertoo.

Mannisen kokoelman kansi.

Kokoelman kannessa on Susanna Majurin valokuva, jonka Manninen tunsi ennestään. Se on kuvattu maauimalassa Reykjavikissa, käytävästä, jota uimavalvojat käyttivät. Majurin valokuvia on kuvailtu äkkisyviksi.

Sekä kuvan että tekstin tekeminen oli Manniselle läheistä jo lukioikäisenä. Runokokoelmaa työstäessä kuvantekeminen jäi vähemmälle. Kirjoittaminen taas jäi sivuun, kun hän aloitti valokuvauksen opinnot Turun taideakatemiassa. Samaan aikaan Manninen opiskeli vuoden verran Turun yliopistossa luovaa kirjoittamista.

– Kirjoittaminen tuntuu valokuvaamista vaikeammalta. Pitää aloittaa tyhjästä, kun taas valokuvatessa kohde on jo olemassa. Ongelmana on kuinka kuvata se, Manninen kertoo kirjoittamisen ja kuvanteon eroista.

– Molemmissa on mukana yllätys. Aloittaessa ei tiedä, mitä on tulossa.

Seuraava runokokoelma on jo työn alla. Tänä keväänä Satu Manninen myös valmistuu Kuvataideakatemiasta. Hänen valokuviaan on esillä Tennispalatsissa Kuvataideakatemian lopputyönäyttelyssä 15.6.2008 saakka.

Muutkaan kirjoittavat kuvataiteilijat eivät näytä pyrkivän alan vaihtoon, vaan he jatkavat kuvantekoa vähintään yhtä aktiivisesti kuin kirjoittamista.

Teksti: Minna Soraluoma
Kuva: Satu Manninen

sivu 1 sivu 2