täydellinen ympyrä kuva kannesta
sivu 1 sivu 2

Pirkanmaan triennaali: Kuraattori tutkimusmatkalla


Tampereen taidemuseossa avautuu syksyllä 2009 Pirkanmaan neljäs triennaali. Tulevan näyttelyn kuraattori Paula Toppila on jo alustavasti tutustunut täkäläiseen taiteeseen.

Paula Toppila
Yleensä ajatellaa, että kuraattoriudessa on kyse vallasta, mutta näen tehtäväni enemmän vastuukysymyksenä, Paula Toppila sanoo.

– Tampereen seudun nykytaiteen kenttä on monipuolistunut 2000- luvulla, Paula Toppila sanoo.

– Kentällä on paljon uutta nähtävää. Nuoret taiteilijat ovat aktivoituneet ja perustaneet performanssitapahtumia ja yhteisöjä, kuten Pispalan nykytaiteen keskuksen.

– Alueelta tunnetaan valtakunnallisesti arvostettuja taiteilijoita, esimerkiksi Jyrki Siukonen, Charles Sandison ja Henrietta Lehtonen, tai vanhemmasta polvesta Kimmo Kaivanto ja Ossi Somma.

Toppila on kuratoinut näyttelyitä reilut kymmenen vuotta. Hän aloitti työskentelemällä Arte ry:n Titanikissa Turussa. Kiinnostuttuaan kuratoinnista hän hakeutui opiskelemaan Amsterdamiin De Appel -säätiön kuraattoriohjelmaan 1990-luvun lopulla. Toppila työskenteli pitkään näyttelyvaihtokeskus Framessa, mutta siirtyi viime syksynä Taidesäätiö Pro Arten projektipäälliköksi.

Uusia näyttelymuotoja tarvitaan

Triennaaliin on etsitty tekijöitä muun muassa portfolioiden avulla.

– Katsausnäyttely, johon taiteilijoita pyydetään tarjoamaan muutamaa teosta, ei konseptina tavoita monia kiinnostavia tekijöitä, Toppila sanoo.

– Hyvä portfolio toimii itselleni ensitutustumisen välineenä. Se ei kuitenkaan välitä teoksia yhtä hyvin kuin jos ne näkisi näyttelyssä tai työhuoneella, Toppila toteaa.

On vihjailtu, että katsausnäyttelyt olisivat kriisissä. Yksittäisiä teoksia juryttämällä koostetut näyttelyt ovatkin vähentyneet dramaattisesti. Häviävätkö ne kokonaan?

– Paras tilanne on, jos hyvin tehdyt perinteiset näyttelyt säilyvät samalla kun niiden rinnalle syntyy uusia muotoja. On taidetta, joka ei istu totuttuihin kuvataiteen esittämistapoihin. Silloin olisi hyvä pohtia muita paikkoja, joissa taide ja yleisö kohtaavat. Nykytaiteen luonteeseen kuuluu paeta omaa määritelmäänsä sekä hakea uusia muotoja ja konteksteja.

jatkuu seuraavalla sivulla >>


sivu 1 sivu 2