täydellinen ympyrä kuva kannesta
sivu 1 sivu 2

Kuvataide käsittelee yhteiskunnan ongelmia
– mitä kertoo Aamulehti


Sanomalehden suhtautuminen kuvataiteeseen ei näy vain kulttuurisivuilla. Kuvataidemyönteisinä sanomalehtinä voisi mainita Etelä-Suomen Sanomat, Kalevan ja Satakunnan Kansan. Aamulehden asenne kuvataiteeseen taas on toinen. Keväällä 2007 päätoimittaja Matti Apunen tuli nimitelleeksi taiteilijoita täriseviksi menninkäisiksi. Kirjoitus tuohdutti taiteilijoita, ja maakuntalehden päätoimittajan nimittely huomioitiin valtakunnallisesti. Oliko kyse värikkäästä kielenkäytöstä vai oliko se merkki aloitetusta vihanpidosta, taiteilijoiden ammattikunnan tarkoituksellisesta väheksynnästä?

Helmikuussa 2008 päätoimittaja Apunen väläytti taas rajoittunutta käsitystään taiteesta ja taiteilijoista käsitellessään Helsingin kaupungin taidemuseon Kluuvin gallerian näyttelyä, joka sai laajan mediahuomion. Kirjoituksessa yksittäinen teos ja taiteilija antoivat päätoimittajalle syyn kategorisoida, yksinkertaistaa ja väheksyä. Asiallisena pidetyn sanomalehden päätoimittaja linjaa ohimennen myös tietolähteitä ja niiden käyttöä. Tulkintaa varten ei tarvitse nähdä teosta, ja keltaisen lehdistön lööppisisältöjen avulla voi päivittää maailmankuvansa.

Miten ennakkoluuloinen kuvataidelinjaus näkyy Aamulehdessä? Yksi esimerkki on Asunnottomien yön uutisointi 17.10.2007. Asunnottomuuden teemaan liittyviä tempauksia ja tapahtumia järjestetään ympäri maata, mutta laajempaa huomiota ne saavat suuremmissa kaupungeissa, niissä joissa asunnottomien ongelma on silmiinpistävintä.

Aihe huomioidaan yleensä hyvin tiedotusvälineissä. Syksyllä 2007 Helsingin Sanomat ja Aamulehti raportoivat Tampereen asunnottomien päätapahtumasta, joka oli Mustan Lampaan, asunnottomien ja päihdeongelmaisten päiväkeskuksen, illanvietto.

jatkuu seuraavalla sivulla >>


sivu 1 sivu 2