täydellinen ympyrä kuva kannesta
sivu 1 sivu 2

Pirkanmaan triennaali: Kuraattori tutkimusmatkalla


Suomi maailmalla

Suomalainen taide kiinnostaa myös ulkomailla. Toppilan mukaan menestykseen ei kuitenkaan ole reseptiä.

Jos taiteilijan teos käsittelee kollektiivista kokemusta, on teknisesti laadukas ja osuu oikeaan hetkeen, suosio voi tulla nopeastikin. Sillä voi kuitenkin olla myös huonoja seurauksia. Tietyntyyppisten teosten tultua suosituiksi taiteilijalla ei välttämättä ole lupaa uudistua. Vaarana on muuttua taiteenteon tehtaaksi.

– Oleellista on, että taiteilija on uskollinen itselleen, Paula Toppila kuvailee.

– Hänellä on visio jonka hän ilmaisee niin, että se välittyy. Hyvä taide on omistautumista ja uskoa siihen mitä tekee.

- Suuren vaikutuksen teki ranskalaisen taiteilijan Dominique Gonzales-Foersterin kokoama ryhmänäyttely Moment Ginza / Nuit Färgfabrikenilla Tukholmassa vuonna 1997, Toppila kertoo.

– Se oli kaikkea muuta kuin perinteinen näyttely teoslappuineen: monitasoinen tarina, yhtä aikaa ambienssi, tunnetila ja orgaaninen kokemus. Myös Catherine Davidin kuratoima Documenta X vuonna 1997 laajensi yli länsimaisten rajojen ja esitteli elämyksiä, jotka ovat antaneet ajattelemisen aihetta vuosiksi eteenpäin.

Millaisen näyttelyn järjestäisit, jos mitään esteitä ei olisi?

– Jokaisella näyttelyllä on rajoituksensa. On tietty tila ja instituutio, joka isännöi sitä. Instituutiolla on tietty maine ja budjetti, jotka asettavat omat kehyksensä tekemiselle. Mielessäni on tosin useita ulkomaisia taiteilijoita, joiden näyttelyn näkisin mielelläni Suomessa. Näitä ovat jo edesmennyt Juan Muñoz, kokeellisen elokuvan tekijä Jonas Mekas, mestarillinen piirtäjä Raymond Pettibon, tai ranskalainen tarinankertoja Sophie Calle.

Entä kotoinen triennaalimme?

– Näin alkuvaiheessa etsin alueen fiiliksiä ja intohimoja. Teosvalinnat seuraavat myöhemmin, Paula Toppila kertoo.

– Minua kiinnostaa löytää näyttelylle juoni. Se tukee teosten yhteisesiintymistä, mutta sallii yksittäisten puheenvuorojen ja oivallusten kokemisen.

Portfolioiden jättö Pirkanmaan triennaaliin päättyi huhtikuun lopussa. Kuva Tampereen seudun vilkastuneesta taidekentästä selkiytyy loppuvuodesta 2008, kun taiteilijavalinnat alkavat hahmottua.

Minna Soraluoma

sivu 1 sivu 2